Pori: 1,5 vuoden siirtymäaika on epärealistisen lyhyt ja aiheuttaa haittoja kunnille
"Siirtymäaika 1,5 vuotta vaikuttaa epärealistisen lyhyeltä ajalta sopeuttaa nykytilanne uuteen esimerkiksi palvelujen ja järjestelmien osalta.…
"Siirtymäaika 1,5 vuotta vaikuttaa epärealistisen lyhyeltä ajalta sopeuttaa nykytilanne uuteen esimerkiksi palvelujen ja järjestelmien osalta.…
"Sopimukset perustuvat volyymiin. Kun volyymit tippuvat omistajien vähentyessä, kustannukset nousevat vääjäämättä. Lisäksi sopimuksissa saattaa olla…
"Laajojen, pitkäjänteisten ja järjestelmäpainotteisten palvelujen kilpailuttaminen suhteellisen lyhyin määräajoin saattaa johtaa siihen, että sopimuskumppanin vaihtamisen…
"Esitetty vaatimus sidosyksiköiden vähimmäisomistuksesta on ns. mustavalkoinen. Se ei huomioi yhtiöiden toimialaa tai toiminnan luonnetta.…
"Esitetty siirtymäaika ei ole realistinen. Muutos edellyttää sidosyksikön palveluista irtautumista ja palvelutuotannon uudelleenjärjestämistä. Kyse ei…
"Muutos ei tuo mitään taloudellisia hyötyjä. Päinvastoin se ajaa jo nyt arviointimenettelyssä olevan kaupungin entistä…
"Haapajärven kaupungin omistus PPE Köökistä, Joki ICT:stä ja Vestiasta jää merkittävästi alle 10 % rajan.…
"Esitetty 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus aiheuttaa merkittäviä ja peruuttamattomia taloudellisia ja toiminnallisia vahinkoja harvaan asuttujen seutujen…
"Lakiesityksessä ehdotettu 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus ei ole tarkoituksenmukainen eikä toteuttamiskelpoinen. Tämä johtuu esityksen puutteellisesta vaikutustenarvioinnista,…
"In house-sääntelyn 10 % omistusraja rikkoo suurella vaivalla rakennetut alueen kuntien yhteistyörakenteet. Haapajärven kaupungin osalta…