Turun Seudun Vesi: Vesihuoltolain vastainen muutos ajaisi pienet kunnat talouskriisiin

”Vesihuollon toimialalla muutos lisäisi kuntien velkataakkaa ja suistaisi pienempiä kuntia taloudelliseen kriisiin etenkin jätevedenpuhdistuksen turvaamiseksi tarvittavien odottamattomien ja kasvavien investointien myötä.
Yksittäisen jätevedenpuhdistamon rakentaminen on vähintäänkin kymmenien miljoonien, suurempien laitosten kohdalla jopa useiden satojen miljoonien eurojen investointi. Palvelua ei olisi mahdollista järjestää millään muulla tavoin, ja on mahdotonta määritellä summaa, joka lukuisille tällä hetkellä seudulliseen yhteistyöhön nojaaville kunnille jätevesihuollon uudelleenorganisoinnista ja uusien laitosten rakentamisesta aiheutuisi.
Yhteiskunnan tasolla ehdotus on järjenvastainen. Se vaarantaisi huoltovarmuuden toteumista ja suistaisi kuntia taloudelliseen kriisiin.
Vesihuoltolain tavoitteena (1 §) on ”turvata sellainen vesihuolto, että kohtuullisin kustannuksin on saatavissa riittävästi terveydellisesti ja muutoinkin moitteetonta talousvettä sekä terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta asianmukainen viemäröinti”. Muutosehdotus on siten myös vesihuoltolain vastainen, sillä muutos lisäisi kustannuksia merkittävästi.”



Post Comment