Turun yliopisto: Volyymihyödyt menetetään, kustannukset kasvavat – ehdotettu säädös epäkäytännöllinen

”Säädös on keinotekoinen ja epätarkoituksenmukainen. Säädös tulisi johtamaan hankintojen pilkkoutumiseen epätarkoituksenmukaisiin kokonaisuuksiin. Säädös johtaisi siihen, että monet pienemmät hankintayksiköt menettäisivät mahdollisuuden hyödyntää eri alojen erityisosaamista osassa hankinnoissa, koska jatkossa sidosryhmät pakotettaisiin keinotekoisesti pilkkomaan sidosyksiköt enintään 10 osakkaan kokonaisuudeksi, jolloin vastaavasti hankinnan kokonaisvolyymihyödyt menetetään verrattuna nykytilanteeseen. Toteutus johtaisi laadullisesti heikompien palveluiden ja tuotteiden saamiseen ja lisääntyviin hankintayksiköiden hallinnollisiin hankintamenettelykustannuksiin. Ehdotetun ratkaisun johdosta pilkottavat sidosyksiköt joutuisivat kukin luomaan oman, erillisen hankintaorganisaatio-osaajahallinnon sen sijaan, että kyettäisiin vastaavaan vähemmin resurssein kuten nykyisessä järjestelmässä, jossa osakkuusmääriä ei ole rajattu.

Ehdotuksessa ei riittävästi huomioida sitä, että hankintalainsäädäntö on käytännössä menettelytapaa koskeva lainsäädäntö, joka määrää hankinnoissa noudatettavan menettelyn oletuksin, että menettelyä seuraamalla voidaan saavuttaa tietyt yleisen tason EU-oikeuden periaatteet mm. kilpailutusolosuhteiden hyödyntämisestä ja tasavertaisuuden ja syrjimättömyyden huomioimisesta. Hankintalainsäännön tarkoituksena on siten ohjata ennemminkin menettelyä kuin sitä, mitä kukin hankintayksikkö voi tehdä omalla toimintasektorillaan. Tätä taustaa vasten kategorinen, kaikkiin hankintayksikköihin samalla tavalla sovellettavaksi ehdotettu sidosyksikköryhmän omistuspohjan muutosvaatimuksen mukaan ottaminen uudistettuun hankintalakiin vaikuttaa epäkäytännölliseltä tavalta ohjata taustoiltaan ja toiminnoiltaan varsin erilaisten hankintayksiköiden mahdollisuuksia ja oikeutusta toteuttaa hankintojaan tarkoitustaan vastaavalla tavalla. Esimerkiksi kuntaverkosto toimii erilaisin tavoittein, toiminnoin kuin korkeakoulut. Jos uudistuksen tavoitteena ja toiveena on hallinnoida ja kontrolloida sitä, missä määrin kuntaverkosto sidosyksikköjensä kautta hankintojaan toteuttaa, tulisi ratkaisumalli toteuttaa muun kuin menettelytapalainsäädännön eli hankintalain kautta. Jos kuntien mahdollisuutta hyödyntää sidosyksikköjä halutaan rajoittaa, tulisi se toteuttaa kuntien toimintaa säätelevän lainsäädännön kuten kuntalain muutosten kautta, ei hankintalain kautta. Vastaavasti, jos korkeakoulujen mahdollisuutta hyödyntää sidosyksikköjä halutaan rajoittaa, tulisi se toteuttaa korkeakoulujen toimintaa säätelevän lainsäädännön kuten yliopistolain ja ammattikorkeakoulujen toiminnasta säätävien lakien kautta. Hankintalain mukaiseen hankintayksikkö käsitteeseen kuuluu kaikki, julkista rahaa tietyllä tapaa käyttävät tahot. Nämä tahot ovat rakenteeltaan, lähtökohdiltaan, velvoitteiltaan ja oikeuksiltaan varsin erilaiset eikä voida ajatella sidosyksikön nyt ehdotetun omistusosuusrajoituksen soveltuvan automaattisesti kaikkiin käytännöllisesti. Ehdotuksessa ei ole riittävästi huomioitu sitä, että sidosyksiköt itsessään ovat pääsääntöisesti hankintayksikköjä, jolloin palvelu tai tuote tai jokin sen osa kuitenkin tulee hankintalainsäädännön soveltamisen ja siten kilpailutuksen kohteeksi tilanteissa, joissa sidosyksikkö hankki sen omistajilleen muualta. Mitä isompi omistuspohja on, sitä todennäköisempää on, että pienempiin sidosyksiköihin ajaminen jättäisi osan palvelu- ja tavarahankinnoista hankintalain soveltamisen ulkopuolelle, koska mitä useampi osakas on mukana sidosyksikön taustalla, sitä suurempi volyymi tulee muodostamaan ns. hankintakokonaisuuden, mikä hankintalainsäädännön mukaan määrittää sen, mistä lähtökohdista ennakoitu arvo lasketaan.

Tämän johdosta sidosyksikköomistusosuuden rajoitus enintään 10 %:iin saa merkitystä lähinnä vain niissä tilanteissa, joissa sidosyksikkö itse tuottaa osakkaiden tarvitseman palvelun, tavaran tai urakan. Hankintalain muutoksella vaikuttaa siten olevan tarkoitus puuttua lähinnä kunkin hankintayksikön tapaan järjestää jokin hankinta tai sen osa sidosyksikön kautta sen omana työnä. Sääntely tältä osin olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista tehdä muun kuin menettelytapalainsäädännön kautta kunkin hankintayksikön toimintaa säätelevän oman erikoislainsäädännön (esim. kuntalaki, yliopistolaki jne) kautta, jossa organisaatiosektorikohtaisesti voidaan arvioida se, mitä voidaan tehdä oman sidosyksikön kautta ja missä määrin.”