Maakuntien tilakeskus: 10 % omistusvaade nostaisi hyvinvointialueiden kustannuksia merkittävästi

”Maakuntien tilakeskus Oy:n näkemyksen mukaan esityksen sidosyksikköjä koskevalla 10 %:n vähimmäisomistusta koskevalla vaatimuksella ei tavoiteta hallitusohjelman yleisiä tavoitteita säästöistä. Päinvastoin, toteutuessaan vähimmäisomistusta koskeva vaatimus johtaisi hyvinvointialueiden (lausunnossa hyvinvointialue -käsitteellä tarkoitetaan kaikkia sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämisvastuullisia tahoja eli 21 hyvinvointialuetta, Helsingin kaupunkia ja HUS-yhtymää) kulujen merkittävään nousuun hyvinvointialueiden jo valmiiksi vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, koska hyvinvointialueet joutuisivat ottamaan omaksi tehtäväkseen Tilakeskuksen tällä hetkellä tuottamat palvelut. Tämä aiheuttaisi kustannuksia kullekin hyvinvointialueelle. Lisäksi hyvinvointialueiden yhteenlasketut kustannukset nousisivat nykytilanteeseen nähden todennäköisesti merkittävästi, kun keskitetystä palveluntuotannosta jouduttaisiin siirtymään hajautettuun ratkaisuun. Vastaavasti Maakuntien tilakeskukselle asetetut valtionhallintoa ja valtio-omistajaa tukevat valtakunnalliset tehtävät tulisi uudelleenjärjestettäväksi.

Esityksessä tulisi kiinnittää enemmän huomiota myös muihin kuin ehdotettujen muutosten taloudellisiin vaikutuksiin. Esimerkiksi Maakuntien tilakeskuksen kohdalla kyse ei ole vain mahdollisen lakimuutoksen aiheuttamista kustannuksista. Jos Tilakeskuksen toiminta jouduttaisiin lakimuutoksen vuoksi lopettamaan tai sen tuottamia palveluita jouduttaisiin merkittävästi karsimaan, menetettäisiin myös paljon toimialaa koskevaa osaamista, joka on nyt lainsäädäntöön perustuen keskitetty Tilakeskukseen. Tällä olisi merkittävä vaikutus etenkin pienempien hyvinvointialueiden kohdalla. Merkittävän osaamisen kasvattaminen päällekkäisesti 23 toimijalle ei ole perusteltua hallitusohjelman tavoitteet huomioiden. Lisäksi Maakuntien tilakeskuksen toiminnan lopettaminen tai supistaminen lisäisi kunkin hyvinvointialueen työmäärää. Hyvinvointialueet tekisivät osin keskenään päällekkäistä työtä. Tämä olisi myös hallitusohjelman tavoitteiden vastainen vaikutus huomioiden sen erinäiset kirjaukset vähentää viranomaisten välistä tehtävien ja ohjauksen päällekkäisyyttä. Siten esitys lisäisi hallinnollista taakkaa, eikä suinkaan vähentäisi sitä.

Vähimmäisomistusta koskeva vaatimus aiheuttaisi myös hyvin merkittävän muutoksen hyvinvointialueiden mahdollisuuksiin tehdä yhteistyötä ja järjestää ydintehtäviään yhtiömuodossa (myös hallitusohjelmassa kohdassa 2.6. on kirjaus tämän mahdollistamisen tarpeellisuudesta huomioiden toki in house-lainsäädännön vastaiset järjestelyt). Esitetty vaatimus johtaisi siihen, etteivät hyvinvointialueet voisi jatkossa tehdä yhteistyötä sidosyksikkömuodossa, koska kaikki hyvinvointialueet, tai edes puolet niistä, eivät voisi olla saman sidosyksikön omistajina. Siten tämä poistaisi hyvinvointialueilta mahdollisuuden tehdä koko maan laajuista yhteistyötä sidosyksikkömuodossa. Tätä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena, kun otetaan huomioon, että kaikilla hyvinvointialueilla on lähtökohtaisesti sama lakisääteinen järjestämisvastuu ja siten myös palvelutarpeet ovat pitkälti ylätasolla yhteneväiset. Kaikkiin hyvinvointialueiden tarvitsemiin palveluihin ei myöskään ole saatavilla markkinoilta vastaavaa palvelua. Jäljelle jäävät yhteistyön tekemisen tavat (esim. horisontaalinen yhteistyö, yhteishankinnat) eivät mahdollistaisi samanlaista hyvin organisoitua, kustannustehokasta, pitkäjänteistä kaikkien hyvinvointialueiden tarvitsemien kokonaispalvelujen tuottamista ja kehittämistä. Tämän lainvalmistelun yhteydessä olisi laadukkaan lainvalmistelun näkökulmasta toivottavaa vaihtoehtoisesti tarkastella hyvinvointialuelain julkisoikeudellisen yhteistoiminnan muotojen kehittämistä merkittävästi hyvinvointialueiden yhteistyöhön aiheutuvien kielteisten vaikutusten ehkäisemiseksi.

Maakuntien tilakeskus Oy:n näkemyksen mukaan esityksen sidosyksikköjä koskeva, vähimmäisomistusta koskeva vaatimus ei myöskään lisäisi kilpailua ainakaan kaikilla toimialoilla ja maantieteellisillä alueilla. Monet sidosyksiköiden tällä hetkellä tuottamat palvelut ovat sellaisia, ettei niitä ole juuri saatavilla markkinoilla, ainakaan koko maan laajuisesti. Tällaisia ovat muun muassa Maakuntien tilakeskus Oy:n tuottamat palvelut, joiden taustalla on lailla säädettyjen tehtävien hoitaminen.

Vähimmäisomistusta koskeva vaatimus ei takaisi sitä, että sidosyksiköt olisivat jatkossa hankintalainsäädännössä tarkoitetulla tavalla omistajiensa määräysvallassa. Yksittäinen osakeomistuksen suuruus ei oikeuskäytännössä tai -kirjallisuudessa ole katsottu olevan määräysvaltaa pelkästään varmistava edellytys, eikä nykyisellään kirjoitettu omistusosuus vaikuta olevan perusteltu hankintaoikeudelliselta näkökulmalta. Jo olemassa olevan lainsäädännön perusteella voidaan tehokkaasti tunnistaa ja valvoa omistajasuhteita, joissa määräysvaltaa koskeva edellytys ei nykyiselläänkään täyty. Päätöksenteko- ja ohjausrakenteilla voidaan tehokkaasti vaikuttaa määräysvallan syntymiseen, kunhan ne tarjoavat riittävän laajat vaikuttamismahdollisuudet omistajilleen. Esimerkiksi Maakuntien tilakeskuksen kohdalla määräysvalta on toteutunut erittäin hyvin. Myös esimerkiksi EU-oikeuskäytännössä on vahvistettu näkökulmat siitä, että päätöksentekorakenteilla voidaan vahvistaa osakkeenomistajien määräysvaltaa tehokkaasti (Unionin tuomioistuin, tuomio 10.9.2009, Sea, C-573/07, EU:C:2009:532, 81–85 kohta). Vaihtoehtoisia ratkaisuja (kuten nykytilassa tapahtuvan soveltamisen kehittäminen ja valvonnan tehostaminen ei-sallittujen rakenteiden osalta) ei ole esitysluonnoksessa riittävästi tarkasteltu. Esitetty lainsäädäntö vaikuttaa myös osin olevan ristiriidassa sidosyksikkösääntelyä koskevien alkuperäisten periaatteiden ja tulkintojen kanssa, eikä nimenomaisesti 10 %:n omistusosuudelle ole esitetty kovinkaan kattavia hankintajuridisia perusteita.”