Hämeenlinna: 10 %:n vähimmäisomistusvaatimus romuttaa kuntien toimivat rakenteet

”Nyt voimassa olevan hankintalain kirjaukset riittävästä määräysvallasta ovat epämääräiset ja kaipaavat tarkennusta. Oikeuden viimeaikaisten ratkaisujen valossa on selvää, että tulkinta riittävän määräysvallan syntymisestä pienellä, alle prosentin omistuksella on ollut väärä. Tämä ongelma koskee kuitenkin vain pientä osaa sidosyksiköistä.

Ehdotus kaikkia sidosyksiköitä koskevasta 10 % vähimmäisomistusvaatimuksesta ei ole tarkoituksenmukainen, sillä se velvoittaa julkisen sektorin järjestelemään omistuksia ja yhtiörakenteita myös niissä yhtiöissä, joissa omistajia on vähän ja nyt voimassa olevan hankintalain määräysvaltaedellytykset selvästi täyttyvät. Muutoksen seurauksena julkisyhteisöjen on järjestettävä tarjouskilpailuja myös niillä toimialoilla ja maantieteellisillä alueilla, joilla toimivaa markkinaa ei ole. Monet hyvin toimivat rakenteet on purettava, eikä vastaavan tasoisia korvaavia rakenteita tai palveluita ole saatavilla. Riskinä on palveluiden jatkuvuuden vaarantuminen ja kustannusten merkittävä kasvu.

10 % omistusosuus ei takaa omistajan määräysvaltaa, vaan määräysvalta on varmistettava yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen avulla. Myös pienempi omistusosuus voi tuoda omistajalle riittävän määräysvallan. Rajan laskeminen esimerkiksi 5 %:iin tulisi kansantaloudelle huomattavasti edullisemmaksi. Erityisen kyseenalaista on muutoksen toteuttaminen pääomavaltaisilla aloilla, kuten jätehuolto, missä kilpailun ei odoteta vähimmäisomistusvaatimuksen myötä lisääntyvän. Näillä aloilla muutoksella on ainoastaan kustannuksia lisäävä vaikutus, mikä vaikuttaa negatiivisesti kuntien elinvoimaan.

Ehdotuksen toteuttamiskelpoisuutta heikentää julkisyhteisöiltä vaadittavat omistusjärjestelyt, jotka toteutuvat vain, jos osakkailla on halua ja kykyä osakekauppoihin. Osakkeiden käyvän arvon arvioiminen tilanteessa, jossa osakemarkkina syntyy lainsäädännön tuomasta velvoitteesta, tulee olemaan vaikeaa ja johtaa väistämättä vääristymiin. Koska uudistus heikentää erityisesti pienten kuntien asemaa, muutoksesta on odotettavissa erimielisyyksiä, jotka estävät omistusjärjestelyjen toteuttamisen. Tämä johtaa sidosyksiköiden tarpeettomiin purkamisiin ja yritysjärjestelyihin, mistä aiheutuvat kustannukset siirtyvät yhtiöiden omistajien ja kuntalaisten maksettaviksi.

Odotettavissa on monen yhtiön ajautuminen talousvaikeuksiin. Todennäköistä on, että sidosyksiköt eivät pysty vähentämään henkilöstöään ja irtautumaan omista sitoumuksistaan asiakasvolyymien laskiessa nopeasti. Uusasiakashankinta ei ole sidosyksiköille mahdollista, joten riittävä tulovirta on varmistettava hintoja nostamalla. Sidosyksiköiden poistuvien asiakaskuntien alueille tekemät investoinnit muuttuvat arvottomiksi, ellei niitä saada myydyiksi eteenpäin. Koska sidosyksiköiden tarkoitus ei ole tehdä voittoa, yhtiöiden taloudelliset puskurit ovat pääsääntöisesti vähäiset. Uudistus romuttaa kuntien omistamien yhtiöiden arvon ja toimintakyvyn, mikä ei ole kuntaomistajien, eikä sidosyksikkönä toimivien yhtiöiden alihankkijoiden tai velkojien kannalta hyväksyttävää. Koska muutoksella saavutettavia konkreettisia rahallisia tai toiminnallisia hyötyjä ei pystytä osoittamaan, sen toteuttaminen vaikuttaa julkisten resurssien käytön näkökulmasta järjettömältä.”