Helsinki: Omistusosuusvaatimus ei sovi säätiöihin – vakavat ongelmat Helsingin palveluille

”Säätiöiden osalta omistusosuusvaatimus on ongelmallinen

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa 15 §:n kohdalla todetaan, että omistusosuutta koskeva vähimmäisvaatimus kohdistuisi sellaisiin sidosyksiköihin, jotka toimivat osakeyhtiö-, säätiö- taikka yhdistysmuotoisena. Kyseinen vaatimus on säätiöiden kohdalla erityisen ongelmallinen. Säätiöissä ei ole omistajia eikä omistusosuuksia, vaan määräysvalta niissä määrittyy kirjanpitolain 1 luvun 5 §:n mukaisesti perustuen muuhun kuin omistusosuuksiin. Siten vaatimus sanamuodon mukaisesti tulkittuna johtaisi siihen, että säätiöt eivät jatkossa voisi enää lainkaan toimia sidosyksikköinä, vaikka kyse olisi säätiöstä, jossa hankintayksikkö käyttää yksin täyttä määräysvaltaa. Tämä johtaisi vakaviin ongelmiin, sillä Helsingin kaupungilla on yksin omassa määräysvallassaan elinkeino-, kulttuuri- ja liikuntapoliittisesti ja sotepepalveluiden tuottamisen kannalta erittäin merkittäviä säätiöitä, jotka toimivat kaupungin sidosyksiköinä, kuten esimerkiksi HAM Helsingin taidemuseon säätiö sr, Helsingin tapahtumasäätiö sr, Korkeasaaren eläintarhan säätiö sr sekä Helsingin Seniorisäätiö sr. Lisäksi on muita säätiöitä, joissa Helsingin kaupunki käyttää merkittävää kirjanpitolain mukaista määräysvaltaa yhdessä muutaman muun kanssa. Säätiöiden sidosyksikköaseman täydellinen poistaminen ei ole ollut esityksen tarkoituksena, joten kyseinen kohta on välttämätöntä korjata siten, että omistusosuusvaatimusta ei kohdenneta säätiöihin.”

Post Comment

Koulutus