Rautavaara: 10 % -sääntö kohtuuton ja toteuttamiskelvoton pienille kunnille

”Ehdotettu sidosyksiköiden vähimmäisomistusta koskeva vaatimus on kohtuuton erityisesti pienten kuntien näkökulmasta. Ehdotus ei ole tarkoituksenmukainen eikä toteuttamiskelpoinen.
Rautavaaran kunta on nykyisellään ulkoistanut palkkahallinnon palvelut, ict-palvelut ja ateriapalvelut. Lisäksi jätehuollon palvelut tuottaa kuntien omistama yhtiö. Jos vähimmäisomistusta koskeva vaatimus toteutuisi, vaarantaa se Rautavaaran kunnan lakisääteiset palvelut, koska ymmärtääksemme yhtiötä voisisi omistaa enintään 10 omistajaa, kun vähimmäisomistus kullekin palveluita hankkivalle omistajalle olisi 10 %. On suuri epävarmuus, olisiko Rautavaaran kunta enää jatkossa näiden yhtiöiden omistajakunta ja näin ollen voisiko kunta hankkia palvelut yhtiöltä. Joissakin yhtiöissä on enemmän kuin kymmenen omistajaa, jotka hankkivat palveluita yhtiöstä. Tämä tarkoittaisi omistusjärjestelyiden muutoksia ja on ilmeinen riski, että Rautavaara ei voisi enää toimia omistajakuntana – varsinkaan 10 prosentin omistusosuudella.
Kun ajatellaan esimerkiksi palkka- ja taloushallinnon palveluita tai ict-palveluita, osaavan ja ammattitaitoisen henkilöstön saaminen syrjäiselle pienelle kunnalle, kuten Rautavaara, voi olla todella vaikeaa. Lisäksi pienen kunnan osalta sopiva henkilöstöresurssi esim. palkanlaskennassa on enintään yksi henkilötyövuosi. Tällöin sijaisuusjärjestelyitä ei voisi toteuttaa kunnan sisällä (vain sijaisuusjärjestelyiden vuoksi toisen henkilön palkkaaminen on kestämätön ratkaisu kuntatalouden näkökulmasta ja työtehtävien mielekkyyden näkökulmasta). Näiden palveluiden (mm. palkanlaskenta, ict) tuottaminen itse ei olisi järkevää riskienhallinnan näkökulmasta. Nykyisin (kun hankimme palvelun omistamaltamme yhtiöltä) osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa on aina myös poissaolojen aikana ja yllättäviin poissaoloihin varautuminen on helpompaa yhtiössä, joka tuottaa palveluita usealle omistajalle.”



Post Comment