Joensuu: Vähimmäisomistusvaatimus purkaa skaalaetuja ja nostaa kustannuksia ilman hyötyä

”Omistusjärjestelyt aiheuttavat merkittävät muutoskustannukset kunnille. Jo pelkästään hallinnollinen työ on merkittävä. Lisäksi lainsäädännön muutos voi johtaa alle kymmenen omistajan yhtiöissä täysin epätarkoituksenmukaisiin omistusosuuksien myynteihin omistajien kesken, eikä syntyvillä kustannuksilla saavuteta mitään käytännön hyötyä.
Erityisesti tukipalveluita tuottavien yhtiöiden osalta on tavoitteena ollut muun muassa skaalaetujen saavuttaminen. Toimivien yhtiöiden omistajapohjan pilkkominen johtaisi saavutettujen skaalaetujen purkautumiseen. Vaikka isompien kaupunkien omistusosuus voisi olla riittävä (yli 10 %), myös näiden kustannukset nousevat, jos osa pienemmistä omistajista irtautuu omistusrakenteista ja järjestää palvelut uudelleen. Näin siitä syystä, että kiinteäluontoiset kustannukset eivät muutu palveluiden volyymin supistuessa. Myös monet sopimukset, esimerkiksi tietojärjestelmien osalta, ovat tällä hetkellä sellaisia, että käyttäjien määrän muutos johtaa kustannusten nousuun jäljelle jäävien asiakkaiden osalta. Sidosyksikkö voi kilpailuttaa tarvitsemiaan palveluitaan uudelleen, mutta on olemassa riski, että kilpailutus nostaa kustannustasoa ennestään, jos lainsäädännön muutoksen vuoksi kunnat ja sidosyksiköt kilpailuttavat palveluitaan samanaikaisesti lyhyen siirtymäajan aikana. Päällekkäiset kilpailutukset vaarantavat laajasti toiminnan jatkuvuutta. Tätä korostaa se, että sopimukset ovat usein sidosyksikön nimissä eikä omistajat voi suoraan niiden perusteella edes siirtymäaikana tehdä ostoja, jos sidosyksikköasema purkautuu.”



Post Comment