Joensuu: Riittämätön siirtymäaika vaarantaa palveluiden jatkuvuuden

”Siirtymäaika on täysin riittämätön. Paitsi omaisuus-, myös henkilöstö-, tuotantotapa- ja kustannusanalysointiin ja päätöksentekoon liittyy useita vaiheita, ja osa niistä on laissa säädettyjä. Kunnallinen päätöksenteko vaatii oman aikansa, eikä vähiten mahdollisten muutoksenhakumenettelyjen vuoksi. Useimmilla kunnilla on useita eri yhtiöitä eri toimialoilla, eri omistusjärjestelyillä ja erilaisilla palvelurakenteilla, joista kaikista tulee tehdä omia selvityksiään ja päätöksiään. Pelkästään jo yhden yhtiön yhden palvelun uudelleenjärjestäminen saattaisi helposti viedä lähelle esitetyn 1,5 vuotta. Toisaalta kilpailutusprosessit vievät merkittävästi aikaa, eikä markkinat todennäköisesti pysty vastaamaan lukuisiin samanaikaisiin kilpailutuksiin. Siirtymäajan on oltava riittävän pitkä, jotta toimijoilla on mahdollisuus mukauttaa toimintansa uuteen lainsäädäntöön ilman, että palveluiden jatkuvuus vaarantuu.”

Post Comment

Koulutus