Hyvinkää: Vähimmäisomistusvaatimus ja lyhyt siirtymäaika vaarantavat perus- ja tukipalveluiden jatkuvuuden

”Hyvinkään kaupunki toteaa, että sidosyksiköiden omistusosuuden 10 % vähimmäisvaatimus ja erityisesti nyt ehdotettu lyhyt siirtymäaika vaarantavat kuntien perus- ja tukipalveluiden jatkuvuuden toimialoilla ja alueilla, joilla toimivaa markkinaa ei ole. Katkokset peruspalveluissa ovat yhteiskunnan toimivuuden näkökulmasta haitallisia ja myös katkokset tukipalveluissa voivat estää kuntien peruspalveluiden tuottamisen.
Jätehuolto on keskeisin peruspalvelu, jonka toiminnan jatkuvuutta ei voida turvata, mikäli esitys toteutuu sellaisenaan. Vähintäänkin seurauksena on merkittävä kustannusten kasvu.
Tukipalveluiden toiminnan jatkuvuus heijastuu kaikkeen kunnallisen palvelun jatkuvuuteen ja toimintavarmuuteen. Erityisesti pienillä hankintayksiköillä voi olla vaikeuksia rahoittaa palveluntuottajan vaihtaminen, sillä esimerkiksi jo yhden keskisuuren kaupungin talous- ja palkkahallinnon käyttöönottokustannukset voivat nousta useisiin satoihin tuhansiin euroihin. Koko Suomen tasolla muutoksesta aiheutuva työmäärä on valtava ja pois kuntalaisille paremmin lisäarvoa tuottavasta toiminnasta sekä elinvoimaa ja kasvua tuottavasta toiminnasta.
Muutos tulee lisäämään kuntien kokonaiskustannuksia. Tukipalveluiden kustannukset nousevat, kun volyymihyödyt menetetään ja rakennemuutoksista aiheutuneet kustannukset tulevat kuntien katettaviksi. Kilpailullisista markkinoista ei odoteta tilanteeseen helpotusta, sillä on erittäin todennäköistä, että kuntien tarvitsemat suuren volyymin erityispalvelut keskittyvät muutamalle isolle markkinatoimijalle, joiden hinnoitteluvalta tulee jatkossa olemaan suuri. Hyvinkään kaupungilla on kokemusta siitä, että Suomen 23. suurimman kunnan ja tukipalveluissa käytettävän järjestelmän toimittajan keskinen neuvotteluasema on erittäin epäsymmetrinen.
Palveluiden kilpailuttaminen lisää kuntien hallinnollista työtä, minkä lisäksi yritysjärjestelyt vaativat lukuisia neuvotteluja ja resursseja päätösvalmisteluun. Hankintaosaamista on vahvistettava, mikä nostaa kuntien ja palveluita tarjoavien yritysten henkilöstökuluja. Hankintaosaajien niukkuus heikentää kuntien tilannetta. Lainsäädännön muutoksista johtuvista omistusjärjestelyistä on odotettavissa erimielisyyksiä, jotka heikentävät kuntien alueellista yhteistyötä.”



Post Comment