YLE: Hallituksen lakiluonnos hankintalaista saa tyrmäyksen arviointineuvostolta

Arviointineuvosto vaatii, että esitysluonnosta tulee korjata ennen hallituksen esityksen antamista, YLE raportoi. Lainsäädännön arviointineuvosto ei päästäisi hallituksen lakiluonnosta hankintalaista sellaisenaan eteenpäin. Se vaatii hallitusta täydentämään vaikutustenarviointia.

Arviointineuvosto katsoo, että esitysluonnoksessa ei ole selostettu juurikaan asiaa koskevaa EU-sääntelyä. Esitysluonnoksesta ei siten saa käsitystä, miten EU-sääntely on otettu huomioon tämän esityksen valmistelussa, YLE kertoo.

”Hallitus haluaa muuttaa hankintalakia niin, että jos kunta omistaa yhtiöstä alle 10 prosenttia, hankintaa ei voida tehdä siltä kilpailuttamatta”, YLE raportoi.

Arviointineuvosto puolestaan huomauttaa, että hallitus ei ole esitysluonnoksessa esittänyt tutkimustietoa tai dataa tämän valinnan tueksi.

Esitysluonnoksessa tulisi kuitenkin perustella paremmin, miksi sidosyksiköiden vähimmäisomistusosuudeksi on valittu 10 prosenttia, arviointineuvosto toteaa.

Lue lisää:

Post Comment

Koulutus