YLE: Hankintalain valmistelusta syntyi kummallinen soppa: Hallituksen esityksessä viitattiin lausuntoon, jota ei ollut olemassa
Lainsäädännön arviointineuvostolle toimitetussa lakiluonnoksessa luki: ”Viranomaisista lausuntoja antoivat ministeriöt, virastot, oikeusistuimet, Huoltovarmuuskeskus ja oikeuskanslerin virasto.” Oikeuskansleri ei kuitenkaan ollut antanut lausuntoa esitykseen. Viesteistä käy ilmi, että myös esityksestä tehdyssä yhteenvedossa oli viitattu oikeuskanslerin olemattomaan lausuntoon, Yleisradio raportoi.

Viestin mukaan yhteenvedossa luki: ”Lisäksi eräät lausunnon antajista kuten KKV sekä oikeuskanslerin virasto esittävät, että sidosyksiköt tulisi saattaa julkisuuslain (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta) piiriin läpinäkyvyyden lisäämiseksi.” Työ- ja elinkeinoministeriöstä asiaa perusteltiin kirjoitusvirheellä, ja asia luvattiin korjata, YLE kertoo.
Koska lausuntoa ei oltu aiemmin pyydetty, oikeuskanslerilla oli lakiin liittyen muitakin merkittäviä huomioita. Viime viikon keskiviikkona ja torstaiaamuna käydystä viestinvaihdosta käy ilmi, että esityksestä ei ollut tarkoitus eduskuntakäsittelyssä pyytää lausuntoa perustuslakivaliokunnalta.



Post Comment