Helsinki: Sidosyksiköt turvaavat varautumisen ja jatkuvuuden – lakiesitys uhkaa tätä

”Sidosyksiköiden omistajat saavat kustannushyötyjä, kun palvelut tuotetaan suuremmilla volyymeillä. Useamman julkisen toimijan perustaman yhteistuotannon avulla (inhouse-yhtiö) varmistetaan kustannustehokkuuden lisäksi elintärkeiden palveluiden tai tuotteiden saatavuus kaikissa olosuhteissa. Sidosyksiköillä on siis roolinsa myös varautumisen ja jatkuvuudenhallinnan kannalta, ja toimintaa hallitaan omistajaohjauksen kautta. Sidosyksiköiden avulla kunnat ja hyvinvointialueet voivat myös varautua esimerkiksi yksityisten palveluntuottajien konkurssitilanteisiin, jolloin kunnan tai hyvinvointialueen tulee joka tapauksessa kyetä huolehtimaan kyseisistä palveluista oman palvelutuotantonsa riskienhallinta- ja varautumisjärjestelyjen kautta. Varautumisen käytännön hyötyinä sidosyksikköjen, ja muun yhteistoiminnan osalta ovat myös mahdollisuus toimintojen yhteensovittamiseen (johon on usein myös laissa säädetty velvollisuus) sekä parempi tilanneymmärrys.

Suunnitellut muutokset kaventaisivat tosiasiallisesti entisestään kuntien ja hyvinvointialueiden sallitun vapaaehtoisen yhteistyön alaa. Esitys rajaisi käytännössä soveltamisalan ulkopuolelle myös sidosyksikön käytön osana vastuukuntamallia, vaikka KHO 2020:146 (perustuen unionin tuomioistuimen asiasta antamaan ennakkoratkaisuun C-328/19, Pori, 18.6.2020, ECLI:EU:C:2020:483) on päätöksessään todennut, että kunnat voivat siirtää toimivaltaa vastuukunnalle ja vastuukunta voi hankkia tällöin palvelut määräysvallassaan olevalta sidosyksiköltä. Nyt annettava esitys sidosyksikön vähimmäisomistusosuusvaatimuksesta vesittäisi tämän mahdollisuuden, koska poikkeusta minimiomistusosuusvaatimuksesta toimivallan siirtämistä koskevissa tilanteissa ei ole esitetty.

Hallitusohjelman 10 % omistusraja ei perustu mihinkään objektiivisesti arvioiden ymmärrettävään/selkeään perusteeseen ja aiheuttaisi keinotekoisia rajoitteita julkisen sektorin tarkoituksenmukaiseen toiminnan järjestämiseen. Tällaisten rajausten tekeminen ei perustu käytännössä mihinkään tutkittuun tietoon, oikeuskäytäntöön tai EU-sääntelyyn vaan rajaa perusteettomasti kunnallisen yhteistyön muotoja. Sääntelyesitys rajoittaa merkittävästi alueellista elinvoimaa ja vaikeuttaa riittävien palvelujen saatavuutta.”