Kotka: 10 % omistusvaatimus romuttaisi alueelliset jäte- ja joukkoliikenneratkaisut

”Kotkan kaupunki vastustaa sidosyksiköiden vähimmäisomistusta koskevaa lakiehdotusta. Ehdotus sidosyksiköiden vähimmäisomistusta koskevasta vaatimuksesta on vaikeasti toteutettavissa, vaatimuksella on laajat vaikutukset vaadittaviin yritysjärjestelyihin eikä se ole tarkoituksenmukainen esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Kotkan kaupungin näkökulmasta muutosehdotuksen osalta ei ole tunnistettavissa hyötyjä paikallisella tasolla. Jos hyötyjä syntyy valtakunnallisella tasolla, syntyvät ne eriarvoisesti alueellisilla- ja paikallisilla tasoilla ja oletettavasti pienemmissä kunnissa toimivien hankintayksiköiden ja sidosyksikköpalveluja tarjoavien yritysten kustannuksella.

Pahimmassa tapauksessa ehdotettu uudistus johtaa tilanteeseen, jossa markkinoilla ei ole paikallisesti tarjolla kilpailutettavia palveluja, jolloin hankintayksiköllä ei ole muita vaihtoehtoja kuin hintatasosta huolimatta hyväksyä se mitä saatavissa on, tai tuottaa palvelu omana toimintanaan.

On kovin kyseenalaista, mitä tavoitteita toteutetaan lakimuutoksella, jolla kiellettäisiin esimerkiksi nykyisen yhdeksän kunnan jätehuoltoa koskeva yhteistyö alueellisen jäteyhtiön kautta, mutta katsottaisiin yhteistyö lainmukaiseksi ja/tai tarkoituksenmukaiseksi samojen kuntien ja saman jäteyhtiön hoitamana, kunhan omistajapohja muutetaan siten, että jokainen kunta omistaa vähintään 10 % osakkeista?

Jäteyhtiöiden osalta ei voida pitää kohtuullisena tai oikeudenmukaisena, että ehdotetun hankintalain muutoksen kautta estetään kuntalaissa ja jätelaissa säädetyn mukaisesti järjestettyjen tehtävien hoitaminen.

Lisäksi sidosyksikköinä toimivien yhtiöiden joukossa on myös valtiotaustaisten hankkeiden myötä erityispalvelujen tuottamista varten perustettuja yhtiöitä. Tällainen on esimerkiksi 23 joukkoliikenneviranomaisten yhdessä perustama, kaupunkien välillä yhteensovitettua joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmää sekä matkustajainformaatiota tuottava yhtiö. Yhtiötä koskevalla vähimmäisomistusvaatimuksella purettaisiin käytännössä yhteensovitetut, kuntien rajat ylittävät joukkoliikenteen järjestelyt ja niitä koskeva pitkä valtakunnallinen resurssitehokas kehittämistyö.”

Post Comment

Koulutus