Inari: Lakimuutos heikentäisi kyberturvallisuutta ja nostaisi ICT-kustannuksia 20–30 prosenttia

”Käytännössä Inarin kunta joutuisi kilpailuttamaan kaikki tärkeimmät tukipalvelut kuten ICT-, talous- ja palkkahallintopalvelut sekä kirjastojärjestelmän. LapIT:n arvioiden mukaan ICT:n osalta muutos heikentäisi merkittävästi Pohjois-Suomen pienempien kuntien kriittisten ICT-infrastruktuurin ja perustietotekniikan palveluiden laatua sekä vaikuttaisi erittäin haitallisesti tieto- ja kyberturvallisuuteen. Inarin kunnan ICT-palveluita tarjoava LapIT on muun muassa arvioinut, että vähimmäisomistusvaatimus aiheuttaisi Pohjois-Suomen pienille kunnille arviolta kymmenen miljoonan euron muutoskustannukset. Lisäksi muutos nostaisi kyseisten pienten kuntien jatkuvia ICT-palveluiden kustannuksia noin 20–30 prosentilla, erityisesti pirstaleisen toimintamallin lisäresurssitarpeiden vuoksi. Suurimpana haasteena on kuitenkin ICT-osaajien vähäisyys harvaanasutuilla alueilla.

Inarin kunta on osakkaana myös Pohjois-Lapin Ruoka Oy:ssä 20 %:n omistusosuudella. Esitetty omistusosuuden vähimmäisvaatimus vaarantaisi Lapin pienten kuntien ruokapalvelun laadukkaan ja kustannustehokkaan järjestämisen.

Inarin kunta kärsii tärkeiden tukipalveluiden osalta heikosta markkinatilanteesta ja osaajapulasta, jolloin on tärkeää, että palvelut saadaan hankittua sidosyksiköistä, joilla on riittävästi resursseja ja osaamista. Sidosyksiköiden kautta hankitut palvelut ovat Inarin kunnalle taloudellinen ja kestävä tapa järjestää palvelut yhteistyössä muiden kuntien kanssa.

Kuntaliiton arvion mukaan uudistuksella tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia sidosyksiköiden henkilöstöön. Kansallisesti uudistus vaikuttaa tuhansiin työpaikkoihin. Maaseudulla sidosyksiköt ovat houkuttelevia työnantajia asiantuntija-alalla. Kunnista on siirtynyt osaajia sidosyksiköihin, ja niissä on paljon kuntien toimintaympäristön tuntevia asiantuntijoita.

Näin ollen sidosyksikkönä toimivat yhtiöt ovat tärkeitä kuntien varautumisen näkökulmasta, koska palveluita tulee tuottaa myös tilanteissa, joissa se ei olisi yksityisen sektorin näkökulmasta kannattavaa. Sidosyksiköiden käytön rajaaminen on yhteydessä varautumisen ja huoltovarmuuden kysymyksiin. Markkinaehtoisten palveluntarjoajien saatavuus vaihtelee alueittain, ja loppukädessä kunnalla on lakisääteinen velvoite järjestää palvelut myös tilanteissa, joissa markkinaehtoista palvelua ei ole saatavilla. Myös koronapandemian kokemukset ovat opettaneet, että markkinahäiriöissä kriittiset palvelut turvaa julkinen sektori.”